Artikkelit 2018

elokuu

heinäkuu

  • Rastiviikot ja Lahti-suunnistus

    Kainuun Rastiviikolla Elias Ala-Heikkilä voitti sarjan H13 kokonaiskilpailun. Samaan tapaan hän jatkoi Lahti-suunnistuksessakin. Leena Hirvonen oli ylivoimaisessa vauhdissa Lahti-suunnistuksen toisena päivänä sarjassa D50.

  • Samuel MM-kilpailuihin

    Samuel on valittu Suomen joukkueeseen pyöräsuunnistuksen MM-kilpailuihin, jotka kilpaillaan elokuun alussa Itävallassa. Vaikkei Samuel voinut osallistua Raikkaan järjestämiin katsastuskilpailuihin, oli hänen aiemmat näyttönsä Hiiltomiesten kilpailuissa ja Tampereen SM-kilpailuissa vakuuttaneet valitsijaryhmän.

  • Kesäkuun tulokset

    Kesäkuussa raikkaalaiset ovat ilmoittautuneet kansallisiin kilpailuihin 15 kertaa. Kuun kruunasi Lahti-Hollola Jukola, jossa Raikkaan miehet olivat alueen paras joukkue.

  • Pyöräsuunnistuskilpailut saatiin poljettua: Hara ja Laurila sunnuntain voittajat

    Pyöräsuunnistuskilpailut päättyivät sunnuntaina väliaikalähtönä kilpailtuun keskimatkaan. Liekö syynä ollut väliaikalähtö vai kesälauantaisiin kuuluvat juhlat, mutta lähtöviivalle saatiin lauantaita enemmän osallistujia. Uutena alueena kilpailijoille tarjottiin sähäkämpää suunnistusta Piekkolan ja Laukkalan asutusalueella Aurinkovuoren ulkoilureittien lisäksi. Asutusalueiden asukkaille pyrittiin etukäteen tiedottamaan kilpailuista hyvin ja se olikin saanut alueen…

  • Hara ja Niemi yhteislähtökilpailun nopeimmat

    Pyöräsuunnistuskilpailujen ensimmäisenä kilpailupäivänä urheilijat selvittivät paremmuuttaan yhteislähtökilpailussa. Ratamestariryhmä oli yliarvioinut kilpailijoiden vauhdin ja päivän suoritukset venyivät pidennetyllä keskimatkalla lähemmäksi pitkää matkaa. Vaikka maaston fyysisyys oli ennalta tiedossa, puistelivat monet kilpailijat päitään Aurinkovuoren mäkien suhteen. Helpolla ei päässyt kukaan 110:stä kilpailuun ilmoittautuneesta urheilijasta.

  • Silja Line Seurakisat Vääksyn urheilukentällä

    Kesän aikana järjestetään viitenä torstaina Silja Line Seurakisat Vääksyn urheilukentällä. Kisapäivät ovat 24.5., 7.6., 5.7., 19.7. ja 9.8 (Huom! Päivämäärä muuttunut). Klikkaa uutisen otsikkoa, niin saat tarkempaa tietoa kisoista.

kesäkuu

  • Raikkaan miehet alueen parhaita Jukolassa

    Lahti-Hollola Jukolassa Raikkaan miehet pärjäsivät naisia paremmin ja olivat alueen paras Jukola -joukkue! Naisten kilpailuissa suuri ilonaihe oli nelosjoukkue, joka sisälsi kolme ensikertalaista vuoden takaisesta aikuisten suunnistuskoulusta. Lue tästä koko Jukola -viikonlopun kertomus.

  • Toukokuun tulokset

    Lumien sulaminen ja lämpimät kelit ovat houkutelleet Raikkaalaisia suunnistamaan enemmän kuin aiemmin tänä vuonna yhteensä. Kilpailuihin on ilmoittauduttu toukokuussa yhteensä 49 kertaa. On ollut ilo huomata, että kilpailuihin on lähtenyt myös uusia henkilöitä ja paljon lapsia. 

  • Samuel SM nelonen, Leena Grano Gamesissa toinen

    9.-10.6. kilpailtiin Tampereella pyöräsuunnistuksen sprintin ja pitkän matkan suomenmestaruuksista. Samaan aikaan samasta kilpailukeskuksesta kilpailtiin  tossusuunnistuksen Grano Gamesit, jossa nähtiin myös asikkalalaisvärejä.

toukokuu

  • Kauppi ja Oikarinen Puhtikaura-rastien voittoon

    Sunnuntaina 6.5. kilpailtiin Iso-Äiniöllä pitkän matkan suunnistuskilpailut, Puhtikaura-rastit. Sää suosi kevään ensimmäisellä lämpimällä päivällä yli 400: aa mukaan ilmoittautunutta suunnistajaa. Maasto tarjosi supikkoa, mitä on odotettavissa myös kesän Jukolan viestissä. Suppamaasto houkuttelikin paikalle kovatasoisia suunnistajia ympäri Suomen. Pääsarjojen voittoihin juoksivat Lahden Suunnistajien Minna Kauppi ja…

huhtikuu