Tuloksia ja Juttuja
Minna valittiin jo seitsemännen kerran peräkkäin vuoden parhaaksi urheilijaksi Asikkalassa. Ensimmäisellä kerralla v. 2000 Minnan meriittejä olivat 2 pronssimitalia nuorten MM-kilpailuista Tsekistä. Sen jälkeen on mitaleja tullut tasaiseen tahtiin niin SM-, PM-, EM- kuin MM-kisoista. Tämän vuoden kirkkaimmat saavutukset ovat viestin MM- ja EM-kulta ankkurin roolissa sekä henkilökohtainen EM-kulta keskimatkalta.
Mainittakoon, että Minna on ankkuroinut menestyksekkäästi SM-, PM-, EM- ja MM-kisoissa sekä maailmancupissa. Koskahan on Venlojen viestin ja Tiomilan vuoro oman seuran Asikkalan Raikkaan väreissä?
Viime lauantaina 16.9. juostiin keskimatkan SM-kilpailu Rymättylän kunnan Airismaan saarella. Kilpailun järjestäjänä toimi Turun Metsänkävijät. Upeat avokalliomaastot olivat kilpailijoiden mieleen ja näin saatiin ratkottua kaikkien aikojen ensimmäiset keskimatkan mitalit kisan arvolle sopivassa maastossa. Naisten matkaa hallitsi oman seuramme Minna Kauppi, joka oli löytänyt uudelleen suunnistuskipinän kesän kuluttavien arvokisojen jälkeen. Minna teki kuitenkin minuutin virheen kolmanneksi viimeisellä rastilla. Voittomarginaali Angelniemen Maria Rantalaan oli lopulta 45 sekuntia. Raikkaan suunnistajista juoksi kahdeksanneksi Sirkka-Liisa Huusari ja Kirsi Vanhalakkakin oli 20:s. Tulos enteili hyvää sunnuntain viestiä ajatellen.
Sunnuntaiksi 17.9. siirryttiin mantereen puolelle Nousiaisiin, jossa kilpailtiin SM-viestimitaleista. Seuramme trio Kirsi, Sirkka-Liisa ja Minna oli kilpailussa ylivoimainen. Sekä Kirsi että Sirkka-Liisa suunnistivat ja juoksivat mainiosti ja Minna pääsi ankkuriosuudelle vain 17 sekuntia kärjen takana. Minnan vauhti oli muille aivan liikaa ja näin maalissa juhlittiin Raikkaan naisten kaikkien aikojen ensimmäistä viestin SM-kultamitalia. Samalla sinetöityi myös naisten viestiliigan ylivoimainen voitto. Näin naisemme saavuttivat yhden merkittävän virstanpylvään ja kahden edellisvuoden kolmostilat saivat kyytiä. Ykkösjoukkueestamme voidaan mainita, että hankintoihin olemme käyttäneet tasan nolla euroa. Kirsi tuli Kouvolasta ja Sirkkis Lahdesta, joten he ovat naapuriseuroista. He ovat menneet koko ajan eteenpäin nimenomaan viestisuunnistajina, joten menestystä on luvassa ehkä vieläkin isommissa kisoissa.
Tuloksia:
D21 : 4,9 km
(Lähti: 38, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1. Minna Kauppi AR 31.22
2. Maria Rantala AngA 32.07 +45
3. Bodil Holmström TuS 32.27 +1.05
4. Heli Jukkola RasKa 33.00 +1.38
5. Vroni König-Salmi TuS 33.16 +1.54
6. Riina Kuuselo TP 33.20 +1.58
7. Liisa Anttila KooVee 33.33 +2.11
8. Sirkka-Liisa Huusari AR 34.32 +3.10
20. Kirsi Vanhalakka AR 36.17 +4.55
D21 viesti, naiset
1 Asikkalan Raikas 1 FIN 2.17.49
1. osuus Kirsi Vanhalakka 48.12 5
2. osuus Sirkka-Liisa Huusari 47.44 1.35.56 3
3. osuus Minna Kauppi 41.53 2.17.49 1
2 Koo-Vee 1 FIN 2.21.00
1. osuus Pinja Satri 48.31 7
2. osuus Liisa Anttila 47.07 1.35.39 1
3. osuus Paula Haapakoski 45.21 2.21.00 2
3 Paimion Rasti 1 FIN 2.22.18
1. osuus Mirkka Salmelin 48.07 3
2. osuus Satu Vesalainen 47.33 1.35.41 2
3. osuus Katri Lindeqvist 46.37 2.22.18 3
28 Asikkalan Raikas 2 FIN 2.58.55
1. osuus Erja Jokinen 52.49 18
2. osuus Riina Liuha 59.24 1.52.14 23
3. osuus Marja Rantanen 1.06.40 2.58.55 28
Kytäjän hidaskulkuisissa talousmetsissä ratkottiin viikonloppuna SM-pitkä. Raikas jäi tällä kertaa ilman mitalia, sillä Minnan kilpailuvire ei ole vielä palautunut rankan arvokisakesän jälkeen. Sen sijaan Seppo Järvinen sijoittui hienosti yhdeksänneksi toisissa SM-kisoissaan sarjassa H15. Seppo kertoi viihtyvänsä maastoissa, joissa on paljon luettavaa ja jotka ovat hidaskulkuisia. Liiallinen varmistelu tien kautta 3-4 -välillä toi pari ylimääräistä minuuttia ja niinpä hänellä ei ollut vielä tällä kertaa asiaa podiumille. Suoritus oli kuitenkin lupauksia antava ja rohkaiseva.
D21 : 9,2 km (Lähti: 57, Keskeytti: 3, Hylätty: 1) 1. Maria Rantala AngA 1.08.51 2. Vroni König-Salmi TuS 1.09.28 +37 3. Bodil Holmström Tu 1.11.24 +2.33 4. Heli Jukkola Ra 1.11.30 +2.39 5. Minna Kauppi AR 1.12.27 +3.36 14. Sirkka-Liisa Huusari AR 1.19.16 +10.25 51. Marja Rantanen AR 1.40.10 +31.19 H20 : 9,3 km (Lähti: 60, Keskeytti: 10, Hylätty: 2) 1. Janne Heikka Delt 1.12.44 2. Juho-Matti Taivainen PelPo 1.13.59 +1.15 3. Sebastian Snickars SV 1.15.38 +2.54 41. Niilo Lusila AR 1.39.30 +26.46 H15 : 4,4 km (Lähti: 54, Keskeytti: 4, Hylätty: 0) 1. Topias Tiainen KangSK 35.44 2. Jesse Ukkola KuoSu 36.56 +1.12 3. Viktor Lövdahl Femman 38.02 +2.18 8. Mikko Simola IitPy 41.07 +5.23 9. Seppo Järvinen AR 41.25 +5.41
Raikkaan Minna Kauppi sinetöi tämänvuotisen huippuliigan kokonaisvoiton Puumalassa. Hän voitti neljästä osakilpailusta kolme ja oli yhdessä kolmas. Puumalassa naisten MM-kultajoukkueen trio hallitsi kisaa alusta loppuun. Minna johti aluksi kilpailua, mutta virhe 3. rastilla pudotti hänet toiseksi KooVeen Paula Haapakosken jälkeen. Lopussa Minna suunnisti varmasti eikä tehnyt virheitä ja voitti toiseksi tulleen Paula Haapakosken yli minuutilla. Kolmanneksi tosi vaativassa ja rankassa kilpailussa sijoittui Porin Rastikarhujen Heli Jukkola jo pari minuuttia Minnan perässä. Huippuliigan loppupisteissä Minna oli ensimmäinen, Heli toinen ja Paula kolmas.
Viestiliigan kolmanneksi viimeinen osakilpailu käytiin samassa maastossa ja voiton vei Turun Suunnistajat. Raikkaan trio Erja Jokinen, Kirsi Vanhalakka ja Minna Kauppi sijoittui toiseksi ja Paimion Rasti kolmanneksi. Raikkaan naiset ovat viestiliigassa toisena vain kaksi pistettä Turun Suunnistajia perässä. Tampereen Pyrintö on kolmantena. Käytännössä nämä kolme joukkuetta ratkaisevat liigan voiton kahdessa jäljellä olevassa kilpailussa eli Keski-Suomen viestissä Jyväskylässä ja SM-viestissä Turussa.
Huippuliigan lopputilanne 1. Minna Kauppi AR 360 p 2. Heli Jukkola RasKa 276 p 3. Paula Haapakoski KooVee 240 p
Oulaisten Paratiisissa juostu sanomalehti Kalevan järjestämä 50. Kalevan Rastiviesti kisattiin lauantaina 1.7. Maasto oli Keski-Pohjanmaalle tyypillistä vähäpiirteistä, suunnistuksellisesti vaativaa ja raskaspohjaista kulkea. Asikkalan Raikkaan naiset olivat paikalla huippujoukkueellaan ja he voittivat kilpailun ylivoimaisesti.
1-osuudella Sirkka-Liisa karkasi muilta 4.9 km:n osuudellaan ja tuli vaihtoon yli neljä minuuttia ennen Oulaisten Tarun huippuhiihtosuunnistajaa Katja Rajaniemeä. Sirkkis oli tehnyt vain pikkuvirheitä ja totesi maalissa maaston olleen peitteisyyden takia todella raskas.
2-osuuden juoksi totutusta poiketen juuri flunssasta toipumassa oleva Minna. Minnan 3.4 km:n osuus sujui tarkasti suunnistaen ja pulssia tarkkaillen. Missään vaiheessa hän ei antanut pulssin nousta yli 150:n normaalin 180:n sijasta. Koviin mäkiin tottuneet raikkaalaisetkin olivat ihmeissään maaston vaikeuden takia, sillä pikkukumpareitten havaitseminen kartalta vaati jopa mielikuvitusta.
Turhaan 3-osuutta jännittänyt Kirsi sai lähteä maastoon 11 minuutin turvin ja hän hoiti urakan mallikkaasti loppuun. Tampereen Pyrinnön maajoukkuesuunnistaja Riina Kuuselo hävisi lopulta 20 sekuntia Kirsille 4.9 km:n reitillä ja näin kaikki Raikkaan naiset olivat nopeimpia osuuksillaan. Sievoinen palkintosumma eli 1500 euroa päätyi näin naistemme jaettavaksi jo kolmannen kerran peräkkäin!
Kalevan Rastiviestin 50-juhlassa puhunut Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mikko Salonen totesi Pohjois-Pohjanmaan suunnistusalueella olevan kaksi brandia, jotka vetävät suunnistajia puoleensa eli Kalevan Rastiviesti ja Kainuun Rastiviikko. Palstatilaa tämänvuotinenkin kilpailu sai peräti puolitoista sivua. Raikkaan naisten näyttävä esiintyminen ei jättänyt ketään epävarmaksi kilpailun voittajasta.
Miehissä kilpailu oli huomattavasti tiukempaa, mutta voiton vienyt Vaajakosken Terä ei ollut yllätys kilpailua seuranneille, sillä kaksi joukkueen suunnistajista eli Pasi Ikonen ja Timo Joensuu ovat kotoisin aivan lähialueelta.
D21A (4,9 + 3,4 + 4,9 km)
1 Asikkalan Raikas 1.52.20
1. osuus Sirkka-Liisa Huusari 42.11 1
2. osuus Minna Kauppi 28.44 1.10.56 1
3. osuus Kirsi Vanhalakka 41.24 1.52.20 1
2 Tampereen Pyrintö 1 2.03.11
1. osuus Sari Saarijärvi 48.50 4
2. osuus Riitta Mattila 32.39 1.21.29 3
3. osuus Riina Kuuselo 41.41 2.03.11 2
3 Ylikiimingin Nuijamiehet 2.13.01
1. osuus Maria Laitinen 51.07 7
2. osuus Merja Runtti 34.37 1.25.44 6
3. osuus Kaisa Laitinen 47.17 2.13.01 3
H21A (7,6 + 5,7 + 5,7 + 7,6 km)
1 Vaajakosken Terä 2.37.26
1. osuus Lakanen Jonne 46.13 3
2. osuus Joensuu Timo 33.54 1.20.08 1
3. osuus Ikonen Pasi 32.46 1.52.54 1
4. osuus Lakanen Jani 44.31 2.37.26 1
2 Kalevan Rasti 1 2.39.43
1. osuus Hannu Airila 48.18 4
2. osuus Samuli Launiainen 33.43 1.22.02 4
3. osuus Antti Harju 31.50 1.53.53 2
4. osuus Simo Martomaa 45.50 2.39.43 2
3 NAVI 2.43.11
1. osuus Mikko Väisänen 46.11 2
2. osuus Jere Pajunen 35.08 1.21.19 3
3. osuus Risto Haikonen 32.41 1.54.01 3
4. osuus Olli-Pekka Koistinen 49.10 2.43.11 3
Asikkalan Raikkaan 1-joukkue sijoittui upeasti viidenneksi Salossa juostussa Venlojen viestissä. Hellekelissä juostu vaativa viesti oli kerännyt peräti 871 venlajoukuetta lähtökarsinaan. Raikkaalta oli mukana neljä naisjoukkuetta.
Kärjen osalta viesti ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Maajoukkuesuunnistajia vilisevä ruotsalaisjoukkue Ulricehamn OK voitti kolmannen kerran peräkkäin viestin. Kolmen eri maajoukkueen suunnistajista kasattu joukkue on todella vaikea voitettava jatkossakin. Toiseksi sijoittui Turun Suunnistajat ja kolmanneksi Nydalen SK Norjasta. Suunnistuksen kannalta on valitettavaa, että voittajana on tuollainen todella koottu ja haalittu joukkue: yksi norjalainen, yksi ruotsalainen ja kaksi sveitsiläistä maajoukkuesuunnistajaa samassa porukassa! Se vie paljon hohtoa voittajien sädekehästä.
Ykkösjoukkueen aloittajalla Erjalla ei ollut paras päivänsä. Iso pummi ja pikkuvirheet pudottivat 1-joukkueen sijalle 137. Ero kärkeen oli peräti 6.26 minuuttia. Tilanne näytti 1. vaihdon jälkeen huonolta, mutta kaikkien aikojen vaativimmassa maastossa juostussa viestissä erot kasvoivat todella suuriksi. 2-joukkueen aloittaja Hannele sai suunnistaa paineitta ja hän tuli vaihtoon sijalla 20, vain 1.44 kärjestä.
Toisella osuudella Kirsi teki vakuuttavaa jälkeä ja nosti Raikkaan sijalle 40. Kirsin suoritukset isoissa viesteissä ovat olleet viime vuosina ilahduttavan varmoja. Hän on juuri sellainen viestinviejä, jota tarvitaan tärkeässä paikassa. Mari toi 2-joukkueen vaihtoon sijalla 65.
Kolmannella osuudella Sirkka-Liisa jatkoi mainiosti ja nosti 1-joukkueen sijalle 14. Monta kertaa lähes virheettömästi suunnistava Sirkkis oli tyytyväinen suoritukseensa, sillä suunnistus oli sujunut mallikkaasti. Yllättäen 2-joukkueen pestin saanut Anne suoriutui hänkin urakastaan hyvin ja nosti joukkueensa sijalle 58.
Ankkuriosuudelle lähdettäessä oli 1-joukkue jäänyt kärjestä yli 9 minuuttia ja 2-joukkuekin lähes 20 minuuttia. 1-joukkueen ankkuri Minna nosti kuitenkin joukkueensa upeasti viidenneksi. Juoksu oli kulkenut hyvin ja muutama pikkupummi ei ollut ratkaisevaa sijoituksen kannalta. Arvokisamenestyjiä vilisevä ankkuriosuus oli kaksi kilometriä pidempi kuin muut osuudet ja oli fyysisesti selvästi rankin venlojen osuuksista. Kun 2-joukkuekin tuli Riinan ankkuroimana 66:nneksi, hymy oli herkässä Raikkaan leirissä. Kaikkien aikojen paras Venlojen viestin sijoitus oli näin tosiasia.
Jukolan viestissä Vehkalahden Veikot korjasi koko potin ennen Kalevan Rastia ja Tampereen Pyrintöä. Onnea Liuhan Jarkolle!
Salo-Jukola Venlojen viesti
(5,4+5,9+5,2+7,8)
1. Ulricehamn OK SWE 2.52.12
2. Turun Suunnistajat 2.56.04
3. Nydalen SK NOR 2.58.28
4. Tampereen Pyrintö 3.00.59
5. Asikkalan Raikas 1 3.02.03
1. Erja Jokinen
2. Kirsi Vanhalakka
3. Sirkka-Liisa Huusari
4. Minna Kauppi
66. Asikkalan Raikas 2 3.29.29
1. Hannele Valkonen
2. Mari Koivunen
3. Anne Laurila
4. Riina Kauppi
266. Asikkalan Raikas 3 4.19.04
1. Heli Leppänen
2. Leena Hirvonen
3. Milja Lusila
4. Marja Rantanen
679. Asikkalan Raikas 4 5:55:46
1. Katja Iivonen
2. Hanna Sissala
3. Tiina-Reinikka Järvinen
4. Liisa-Marjatta Pietinen
Jukolan viesti
1. Vehkalahden Viesti 8.18.06
2. Kalevan Rasti 8.18.50
3. Tampereen Pyrintö 8.19.08
556. Asikkalan Raikas 1 13.56.01
1. Paavo Leinonen
2. Antero Näsi
3. NiiloLusila
4. Seppo Järvinen
5. Juhani Humpila
6. Jarno Pökälä
7. Teemu Paananen
872. Asikkalan Raikas 2 16.22.21
1. Arto Lehtinen
2. Markus Korkeela
3. Hannu Kauppi
4. Risto Iivonen
5. Miikka Kuisma
6. Jari-Pekka Salminen
7. Stefan Jenkins
Torstaina 8.6. pidettiin Evon kalanviljelylaitoksen ympäristössä suunnistuskilpailut vaativassa suppa- ja harjumaastossa. Tarjolla oli jyrkkiä nousuja, nopeita metsätaipaleita sekä kivikkoista maapohjaa. Silti kilpailu oli jännittävä ja mielenkiintoinen ja jokainen sai suunnistaa tosissaan. Ainut huolestuttava asia oli se seikka, että osanottajamäärä oli alle neljänsadan. Toivottavasti lammilaiset jaksavat järjestää kisan jatkossakin, sillä tarjolla on ollut vuosien varrella todella hyvin järjestettyjä, erinomaisia suunnistuspähkinöitä kaikkien purtavaksi. Ilahduttavaa kyllä naisten ja miesten pääsarjoissa oli mukana suunnistajia aivan Suomen huipulta.
Naisten pääsarjassa Porin Rasti-Karhujen Heli Jukkola vei voiton ennen Raikkaan Sirkka-Liisa Huusaria ja KooVeen Liisa Anttilaa. Sirkkis uusi näin viimevuotisen kakkossijansa ja voi rauhassa keskittyä Venlojen viestin osuudelleen Salossa. Juniorimme pärjäsivät hyvin vaikka osanottajia ei monessa sarjassa montaa ollutkaan. Junnumme ovat kilpailleet aktiivisesti koko kevään, mikä on todella ilahduttavaa eikä takavuosien kilpailupelosta ole merkkiäkään.
Tuloksia D21A 5.5 km 1. Heli Jukkola RasKa 41.41 2. Sirkka-Liisa Huusari AR 43.48 3. Liisa Anttila KooVee 45.09 D21C 3.3 km 1. Marja-Liisa Kannelmaa HlS 33.06 8. Katja Iivonen AR 42.37 D35 4.8 km 1. Maarit Dahlman-Tervala RaVa 45.29 2. Leena Hirvonen AR 55.18 D40 4.8 km 1. Päivi Orava RaVa 49.43 5. Liisa-Marjatta Pietinen AR 1.15.38 D20 4.8 km 1. Milja Lusila AR 1.03.21 D13 1.9 km 1. Asta Järvinen AR 17.25 2. Mona Lindroth AR 21.51 D12 TR 1.5 km 1. Niina Pitkä NaTe 9.09 3. Hanna Niemi AR 10.36 6. Mia Lindroth AR 15.56 D10 RR 2.3 km 1. Anna Virtanen HlS 7.45 3. Heta Niemi AR 9.27 H21A 7.6 km 1. Tero Föhr VeVe 41.17 2. Petteri Muukkonen MS Parma 41.34 3. Öystein Kristiansen MS Parma 42.29 H21B 6.1 km 1. Mikko Sabel HlS 57.18 3. Oskar Breilin AR 1.00.35 H50 6.1 km 1. Henry Nyberg RaVa 50.38 14. Hannu Kauppi AR 57.48 26. Risto Iivonen AR 1.07.32 H65 4.2 km 1. Jukka Luukko LS-37 36.13 3. Pekka Niemi AR 36.29 H75 3.5 km 1. Mauri Rantala KangSk 35.29 3. Kauko Leskinen AR 43.25 H16 3.7 km 1. Tuomas Makkonen HauSi 28.39 5. Seppo Järvinen AR 32.09 7. Juhani Humpila AR 39.46 H14 2.5 km 1. Aleksi Paavilainen KamgSk 19.38 2. Olli Humpila AR 40.06 H13 1.9 km 1. Kasperi Lehtinen AR 15.09 2. Niko Lehtinen AR 17.41 H12 TR 1.5 km 1. Teemu Saarinen HauSi 10.01 2. Kimi Lehtinen AR 11.41 H10RR 2.3 km 1. Jouni Kleemola HauSi 7.16 6. Jouni Lindroth AR 13.15
| Tulokset |
| Naiset Pitkämatka: | Tulokset |
| Miehet Pitkämatka: | Tulokset |
| Naiset Viesti: | Tulokset |
| Miehet Viesti: | Tulokset |
Minna toi Suomelle naisten ensimmäisen EM-kultamitalin Viron Haanjassa käydyssä keskimatkan kilpailussa. Samalla sunnuntain sprintin pronssimitali kirkastui kultaiseksi. Kun vielä Heli Jukkola sijoittui kolmanneksi, oli Suomen naisten saalis poikkeuksellisen hyvä.
Minnan meno oli hänen omien sanojensa mukaan sujuvaa ja hän välttyi suuremmilta virheiltä. 1-rastille mentäessä hän teki n. 20 sekunnin virheen ja toiseksi viimeiselle rastille tultaessa sattui pieni reitinvalintavirhe, jolloin hän ajautui ryteikköiselle alueelle. Maasto oli nopeakulkuista ja laakeaa. Tällaisessa maastossa pienikin virhe saattaa alueen epämääräisyyden takia moninkertaistua. Mutta Minna arvioi tehneensä vain vähän yli puolen minuutin edestä virheitä ja oli todella tyytyväinen ehkä parhaimpaan suoritukseensa arvokisoissa.
Päävalmentaja Janne Salmi teki Minnan toiseen suunnistuskenkään kantaan reiän, jolloin kipeytynyt kantapää ei haitannut juuri ollenkaan juoksua. Tällä "patenttikengällä" oli Minnan sanojen mukaan hyvä juosta.
Huomenna keskiviikkona on onneksi lepopäivä ennen normaalimatkan vaativia karsintoja ja finaaleja.
EM-finaalit Naiset keskimatka 5679 m 1. Minna Kauppi FIN ASIKKALAN RAIKAS 33.41 2. Marianne Andersen NOR 34.16 3. Heli Jukkola FIN 34.55 4. Tatiana Ryabkina RUS 35.10 5. Simone Niggli SUI 35.18 6. Emma Engstrand SWE 36.18 11. Riina Kuuselo FIN 37.33 15. Paula Haapakoski FIN 38.16 Miehet keskimatka 6700 m 1. Thierry Gueorgiou FRA 34.04 2. Martin Sirmais LAT 34.11 3. Valentin Novikov RUS 34.18 8. Jarkko Huovila FIN 34.44 11. Jani Lakanen FIN 35.01 Naiset sprintti 2730 m 1. Simone Niggli SUI 12.35 2. Marianne Andersen NOR 13.12 3. Minna Kauppi FIN 13.14 20. Satu Vesalainen FIN 14.12 21. Riina Kuuselo FIN 14.13 Miehet sprintti 3070 m 1. Emil Wingstedt SWE 13.02 2. Jamie Stevenson GBR 13.07 3. Andrey Khramov RUS 13.09 12. Mats Haldin FIN 13.25 21. Pasi Ikonen FIN 13.38
Suunnistuksen ensimmäinen suurviesti Tiomila suunnistettiin Örebrossa 250 km Tukholmasta länteen. Kesäkuussa juostaan Salossa Jukolan kihelmöivä jännitysnäytelmä. Nämä kaksi viestiä ovat aivan omassa kastissaan suunnistajien rankilistoilla.
Asikkalan Raikkaan 1-joukkue lähti matkaan joukkueella Erja Jokinen, Kirsi Vanhalakka, Riina Kauppi, Sirkka-Liisa Huusari ja Minna Kauppi. 2-joukkueen muodostivat Mari Koivunen, Anne Laurila, Milja Lusila, Katja Iivonen ja Marja Rantanen.
1-joukkueen aloittaja Erja Jokinen teki pari pientä virhettä. Erjan juoksu ei kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla ja lisäksi hän ajautui väärille hajonnoille pari kertaa. Lopulta Erja oli vaihdossa sijalla 99 runsaat kuusi minuuttia kärjestä. Jos aloitus ei sujunutkaan odotusten mukaisesti, oli toisen osuuden juoksu Kirsi Vanhalakalta paras viestisuunnistus kautta aikojen. Lopulta hän oli osuutensa nopein ja toiseksi tullut Haldenin Maria Hoffman hävisi puoli minuuttia. Kirsi toi tykkijuoksullaan Raikkaan lähemmäksi kärkeä. Raikkaan 1-joukke oli tässä vaiheessa noussut jo sijalle 41.
3. osuudella eli putkiosuudella Riina Kauppi joutui antamaan periksi vaikkei tehnytkään isompia virheitä. Juoksu vaan ei kulkenut edellisvuosien tapaan. Vaikka sijoitus oli noussut kolmenkymme-nen tuntumaan, ero kärkeen oli kasvanut jo yli seitsemään minuuttiin. 4-osuudella Sirkka-Liisa Huusari kertoi tehneensä parin minuutin edestä pummeja. Juoksu oli kuulemma kulkenut kohtalai-sen hyvin. Mutta kärki oli jo karannut tässä vaiheessa omille teilleen. Eroa oli tullut jo yli 12 minuuttia vaikka sijoitus olikin nelososuuden jälkeen 24:s. Ankkuriosuudella Minna Kaupilla oli mahdoton tehtävä ottaa kiinni kaukana edellä juosseita ankkureita. Yhdessä toisen Suomen maajoukkuesuunnistajan Porin Rastikarhujen Heli Jukkolan kanssa Minna eteni poimien muutaman kilpailijan edellään lähteneistä. Kupletin juoni oli se, että Heli eteni suoraan rasteille ja Minna teki siksakkia. Hyvä juoksukunto ei siis tällä kertaa antanut parasta mahdollista tulosta, suunnistusajatus oli Minnalta pikkuisen kateissa. Lopputuloksissa Raikkaan 1-joukkueen sijoitus oli 14:s.
Kevään aiempia tuloksia ajatellen sijoitus oli odotusten mukainen. Epätasaisuus oli Raikkaan suorituksissa merkillepantavaa. Suurviesteissä pärjätään yleensä tasaisen hyvillä juoksuilla. Tämä oli kuitenkin Raikkaan naisille neljäs kerta 15 parhaan joukossa.
Tiomilan tuloksia, naiset
1. Nydalens Skiklub 1 3.34.01
2. Ulricehamns OK 1 3.34.45
3. Stora Tuna IK 1 3.36.43
4. Turun Suunnistajat 1 3.36.56
8. Tampereen Pyrintö 1 3.42.46
13. Paimion Rasti 3.45.29
14. Asikkalan Raikas 1 3.46.38
15. Rastikarhut 1 3.46.42
201. Asikkalan Raikas 2 5.01.15
Triplavoitto viime viikonlopun 21.-23.04 katsastuskisoissa Paraisilla ja Raaseporissa osoitti Minnan kunnon olevan tällä hetkellä rautaa. Sprintin voitto Paraisten keskustassa oli kisasuo- rituksista parhain. Minna teki vain pienen virheen hyvin sujuneessa kilpailussa. Seuraavan päivän voitto heltisi keskinkertaisella, useita virheitä sisältäneellä suorituksella. Raaseporissa juostu pitkän matkan kilpailu sujui melko hyvin vaikka sisälsikin lieviä ajautu- sia rastien lähellä. Muutenkin maajoukkuenaiset hallitsivat kilpailuja. Ainoa piristävä poikkeus oli Paimion Rastin Katri Kerkola, joka lunasti kisapaikan keskimatkan kakkossijallaan. Toivottavasti muutkin maajoukkueeseen valitut suunnistajat kykenevät terävöittämään otet- taan, muuten menestysodotukset ovat henkilökohtaisilla matkoilla Minnan harteilla. Viestissä sitten on taas odotettavissa kiihkeä kamppailu mitalisijoista Suomen, Ruotsin , Norjan, Venäjän ja Sveitsin kesken.
Suunnistuksen huippuliigan 1. osakilpailu käytiin Paimion vaativissa maastoissa sunnuntaina 16.4. Kilpailu oli nähtävissä Urheilukanavalla, kuten muutkin huippuliigan neljä osakilpailua.
Seuramme maajoukkuesuunnistaja Minna Kauppi hallitsi naisten kisaa suvereenisti alusta loppuun. Ainut isompi, noin minuutin virhe tuli rastilla 9, jolloin Minna ajautui vasemmalle. Osittain lumisessa ja märässä maastossa käyty kilpailu oli fyysisesti ja taidollisesti huippuluokkaa ja erot muodostuivatkin todella suuriksi. Minnan määrätietoista ja kevyttä juoksua metsässä oli ilo katsella. Maajoukkuenaiset Heli Jukkola ja Paula Haapakoski olivat seuraavilla sijoilla. Miesten eliittisarjan voitti ylivoimaisesti Jarkko Huovila ennen Tero Föhriä ja Pasi Ikosta. Kaikki kolme ovat maajoukkuesuunnistajia. Jarkko Huovilan juoksutyyliä on monta kertaa ihailtu. Se muistuttaa helponnäköisesti etenevän suden juoksutyyliä eikä siinä ole mitään turhaa tai menoa häiritsevää.
Raikkaan junioreitakin oli leirillä kymmenkunta samalla seudulla. Monelle maastossa suunnista-minen oli kuitenkin ensimmäinen kerta runsaslumisen talven jälkeen. Tulokset eivät junioreimmelle olletkaan tärkeimpiä, vaan hyvä harjoitusrupeama, joka huipentui Silja-rasteihin. Silti nuorimmatkin menestyivät melko hyvin. Kimi Lehtinen voitti sarjansa H12TR ja Aapo Lehti-nen tuli toiseksi sarjassa H10RR.
Tuloksia D21E 5.3 km 1. Minna Kauppi AR 41.14 2. Heli Jukkola RasKa 43.54 3. Paula Haapakoski KooVee 45.23 H21E 5.9 km 1. Jarkko Huovila Halden SK 35.57 2. Tero Föhr VeVe 37.57 3. Pasi Ikonen VaajTerä 38.08 D21A1 6.7 km 1. Päivi Malmi HS 53.00 17. Mari Koivunen AR 1.03.42 26. Riina Kauppi AR 1.08.27 D21B 4.3 km 1. Anna Zeelig OK77 46.18 7. Anne Laurila AR 52.51 10. Anniina Breilin AR 54.06 D14 3.1 km 1. Tuulia Viberg TS 23.58 31. Marika Kuisma AR 56.31 H18 5.7 km 1. Miikka Pohja TVV 57.13 17. Miikka Kuisma AR 1.21.50 H16 4.6 km 1. Antti Vainio MS Parma 31.18 36. Juhani Humpila AR 45.03 75. Seppo Järvinen AR 59.29 H14 3.5 km 1. Sami Hämäläinen MS Parma 24.15 35. Olli Humpila AR 45.58 H13 2.5 km 1. Jermu Kujanpää Lynx 19.56 16. Kasperi Lehtinen AR 35.41 H12 TR 2.0 km 1. Kimi Lehtinen AR 17.58 2. Benjamin Launokorpi Kimito SF 18.46 3. Riku Juhala Hiisirasti 20.19 H10 RR 2.3 km 1. Topi Rantanen TVV 15.33 2. Aapo Lehtinen AR 16.42 3. Aleksi Parttinen SuSi 16.46





