Katja ja Leena Rastivarsojen hisujen voittoon

Orimattilan Rastivarsat järjestivät 2.3. kansalliset hiihtosuunnistuskilpailut, joissa kilpailtiin ensin aamupäivällä sprintti ja iltapäivällä keskimatkan kilpailu. Sprintti oli samalla Päijä-Hämeen suunnistusalueen aluemestaruuskilpailu. Keskimatkan ja pitkän matkan hiihtosuunnistuksen AM-mitalit jaettiin helmikuun alussa Hauholla.

Koko talven puhuttanut sää loi näille kilpailuille poikkeukselliset olosuhteet, sillä hankikannon avulla pystyi hiihtämään lähes missä vaan. Jäinen pohja tarjosi vauhtia, mutta myös haasteita, kun sukset eivät meinanneet kääntyä risteyksissä haluttuun suuntaan. Vaikka kilpailut järjestettiin pienellä alueella Orimattilan hiihtokeskuksessa, oli maastossa suuria alueellisia eroja. Kun toisaalla oli putipuhdasta lunta, oli toisaalla lumi neulasten peitossa niin pahasti, ettei sukset luistaneet mihinkään ja eteenpäin pääsi vain juoksemalla sukset jalassa.

Raikkaalaiset ylsivät kilpailuissa kahteen sarjavoittoon, kun Katja (D35) ja Leena (D50) olivat sarjojensa nopeimmat. Katjalle tämä oli ensimmäisen kansallisen kilpailun sarjavoitto D35 -sarjassa, mikä sai palkinnoksi saadut Fazerin tuotteet maistumaan erittäin hyviltä. Leena johti ensimmäisen kilpailun jälkeen seuraavaa jo lähes seitsemällä minuutilla, mutta Katja lähti keskimatkalle 38 sekunnin takamatkalta. Jo tuloksen nähtyään Katja keräsi sisukkuutensa ja ylsi tavoitteeseensa eli voittoon. Yhteistuloksissa Katja voitti seuraavan 31 sekunnilla eli kahden parhaan välinen kamppailu oli tasaista.

Miehistä parhaasta sijoituksesta vastasi Pekka (H70), joka mietti jo alavireisesti sujuneen sprintin jälkeen koko harrastuksen lopettamista. Keskimatkan kilpailu sujui kuitenkin jo paremmin ja Pekka nousi yhteistuloksissa hopealle. Onnistumisen jälkeen myös sprintin jälkeen mainitut lopettamissuunnitelmat saivat jatkoaikaa.

Hiihtosuunnistuskausi jatkuu vielä muutamien kilpailuiden verran Pohjois-Suomessa, mutta raikkaalaisten osalta hiihtosuunnistuskausi on tiettävästi paketissa tältä vuodelta. 

TULOKSET:

AM-sprintti

H21A 2. Samuel Pökälä

H70 2. Pekka Pökälä

D21A 1. Mona Pökälä

D35 1. Katja Iivonen

D50 1. Leena Hirvonen

 

Yhteistulokset:

H21A 8. Samuel Pökälä

H70 2. Pekka Pökälä

D21A 5. Mona Pökälä

D35 1. Katja Iivonen

D50 1. Leena Hirvonen

 

Kuvat: Harri Hytönen