Kompassi-cupin kausi päätökseen

Suunnistusliiton kaudelle 2021 lanseeraama alueellinen Kompassi-cup sai suuren suosion. Cupiin kuului viisi henkilökohtaista kilpailua, joista ensimmäinen järjestettiin toukokuussa Lahdessa Launeen perhepuistossa, toinen kesäkuussa Hollolan Heinsuolla, kolmas elokuussa Asikkalassa Pasolanharjulla, neljäs myös elokuussa Orimattilassa ja finaali syyskuussa Lahden Kiveriössä. Mukana oli alueen eri seuroista yhteensä lähes 120 enintään 14-vuotiasta suunnistajaa. Raikkaaltakin mukana oli upeasti 20 junnusuunnistajaa!

Jokaisesta osakilpailusta jaettiin pisteitä niin, että voittaja sai 10p, toinen 9p, kolmas 8p ja niin edelleen siten, että kaikki osallistujat saivat vähintään 1 pisteen. Kilpailujen ohessa järjestetystä saattajasarjasta ei myönnetty pisteitä. Kokonaispisteisiin huomioitiin kolme parhaiten mennyttä kilpailua, minkä lisäksi Hollolan osakilpailun tuloksia ei huomioitu koodivirheen vuoksi. Kokonaispisteissä sarjavoittoihin ylsivät Salmisen sisarukset Lilja pronssisarjassa ja Voitto hopeasarjassa ja hopealle Linda ja Juho pronssisarjoissa. Daniel ja Venla sijoittui lopputuloksissa neljänneksi, Minttu viidenneksi ja Iira-Nella kuudenneksi. 

Kompassi-cup huipentuu vielä alueelliseen, Pajulahdessa 6.-7.11. järjestettävään leiriin. 

 

Kokonaiskilpailun tulokset:

Pronssikompassi tytöt (D10 ja D10RR)

1. Lilja Salminen, 2. Linda Breilin, 5. Minttu Tuomainen, 6. Iira-Nella Norrbacka, 8. Isla-Riina Norrbacka, 9. Ida Raunio, 19. Ella Näsi,  22. Helmi Raunio, 25. Venla Näsi

Pronssikompassi pojat (H10 ja H10RR)

2. Juho Ala-Heikkilä, 4. Daniel Breilin, 18. Panu Nieminen & Aaretti Mattelmäki, 22. Niko Nieminen & Oiva Ala-Heikkilä

Hopeakompassi tytöt (D12 ja D12TR)

4. Venla Kouvo

Hopeakompassi pojat (H12 ja H12TR)

1. Voitto Salminen, 8. Leino Latva, 9. Leo Näsi, 12. Lauri Raunio

 

Kuva: Lahden Suunnistajat -37