Artikkelit 2020

marraskuu

  • Iltarastikysely

    Kulunut kuntorastikausi on ollut uudenlainen omatoimirastien, liverastien ja hybridiversion yhdistelmä. Vaihtoehtoisissa kuntorastimuodoissa on ollut puolensa, joista nyt kuullaan mielellään palautetta. Haluamme kehittää toimintaamme ja arvostamme suuresti, mikäli voit käyttää muutaman minuutin ajastasi vastataksesi iltarastikyselyyn.

  • Raikas 110v syksyn kiintorastit

    Keväällä alkanut 110 kiintorastia jatkuu! Loput kiintorastit on nyt viety kolmeen maastoon ja ovat siellä suunnistajien etsittävissä marraskuun ajan. Loput rastit ovat Aurinkovuorella, kirkonkylällä ja Salonsaaressa. Karttoihin on piirrettty valmiit radat, mutta rasteja saa tietenkin hakea itselle mieleisen määrän ja mieleisessä järjestyksessä. Rasteilla on rastiliput…

syyskuu

  • Eliakselle SM-pronssia -syksyn SM-kisojen tuloskooste

    Syksy ja etenkin syyskuun viikonloput ovat perinteisesti pyhitetty suunnistuksen SM-kilpailuille. Tänä vuonna on jo ratkottu keskimatkan, pitkän matkan, sprintin, viestin ja yösuunnistuksen mestaruudet, joissa koreimmin Asikkalan värejä on kantanut  Elias Ala-Heikkilä. Pitkällä matkalla Elias sijoittui ensin kahdeksanneksi ja nappasi yösuunnistuksen SM-kilpailuista pronssia. Mitali on seuramme…

  • Asikkalaan ei myönnetty Jukolan viestiä

    Kaukametsäläiset ovat tänään myöntäneet Jukolan viestin järjestelyoikeudet vuosille 2025 ja 2026 Mikkeliin ja Kotkaan. Asikkalan Raikas haki kilpailujen järjestelyoikeutta samoille vuosille yhdessä Orimattilan Rastivarsojen kanssa, muttei valitettavasti tullut valituksi. Kilpailut oli tarkoitus järjestää Vesivehmaan lentokentällä. Hakua varten tehtiin töitä 1,5 vuoden ajan. Suuri kiitos hakuprosessiin…

  • Lapsille leiripäivä 19.9.

    Lasten suunnistusleiripäivä järjestetään lauantaina 19.9. Salonsaaren metsästysmajalla. Leiripäivä sisältää kaksi suunnistusharjoitusta, ruokailun sekä yhdessäoloa ohjelmien välillä. Päivä alkaa klo 10 suunnistusharjoituksella Pasolanharjulla, kokoontuminen Muuntamontiellä. Harjoituksen jälkeen siirrytään vanhempien kyydillä Salonsaaren metsästysmajalle, jossa on ruokailu sekä päivän toinen suunnistusharjoitus. Ilmoittautumisia toivotaan viimeistään maanantaina 14.9. Monalle, Katariinalle…

  • Syksyn 20 kausisuunnitelmat

    Syksyn ryhmien kausisuunnitelmat löytyvät nyt täältä. Ryhmissä noudatamme korona ohjeistuksia ja pidämme turvavälit. Muistathan myös ettei flunssaisena tai muuten kipeänä tulla treeneihin. Nähdään ensi viikolla!

  • Uudet opasteet johdattavat suunnistustapahtumiin

    JP-Metsäpalvelu ja Metsäpalvelu Woodboss ovat yhdessä tarjonneet Raikkaan suunnistusjaostolle uudet tienvarsiopasteet. Uusien opasteiden käyttöönotto venyi koronan vuoksi, kun iltarasteja päästiin järjestämään live-tapahtumina vasta heinäkuun puolessa välissä kesätauon jälkeen. Opasteet ovat saaneet nopeasti hyvän vastaanoton: ne näkyvät hyvin, eikä kuljettajan tarvitse arvuutella liehuuko rastilippu seuraavassa risteyksessä. 

elokuu

  • Silja Line Seurakisat 13.8.2020

    Kesän viimeiset Seurakisat kisattiin 51 osallistujan voimin 3-otteluna Vääksyn urheilukentällä. 3-Ottelun lajeina olivat pikajuoksu (40-100m), pituushyppy sekä pallonheitto (5-8-v.) ja kuulantyöntö (9-15-v.). Kentällä oli hyvä fiilis ja osallistujilta nähtiin paljon hienoja suorituksia.

  • Kesän kilpailukooste

    Suunnistuksen kilpailukausi on saatu käyntiin kesällä koronakevään ja peruuntuneiden kilpailujen jälkeen. Isot perinteikkäät kilpailut, kuten Jukolan viesti ja rastiviikot, ovat siirtyneet ensi vuodelle ja kesä- ja heinäkuu on siksi poikkeuksellisesti täyttynyt pienemmistä kansallisista kilpailuista. Menohaluja on selkeästi ollut, sillä raikkaalaiset ovat osallistuneet kesä- ja heinäkuun aikana 23 eri suunnistuskilpailuun Suomessa ja Virossa tehden niissä 93 suoritusta.

heinäkuu

  • Silja Line Seurakisat 30.7.2020

    Kauden kolmannet Silja Line Seurakisat urheiltiin Vääksyn urheilukentällä torstaina 30.7. Tällä kertaan oli ohjelmassa hieman edeltäviä kisoja pitempiä juoksumatkoja (300m-800m). Kenttälajina pienemmät urheilijat heittivät tällä kertaa kiekkoa (kahvakiekko tai oikea kiekko oman valinnan mukaan) ja isommat keihästä.

  • Kauden toiset Silja Line Seurakisat

    Kauden toiset Silja Line Seurakisat kilpailtiin upean aurinkoisessa säässä Vääksyn urheilukentällä torstaina 16.7. Tällä kertaa juoksuissa oli vuorossa aitajuoksut ja kenttälajeina pienemmillä urheilijoilla oli kuula ja isommilla kiekko. Kilpailuissa oli jälleen osallistujia mukava määrä ja kentällä nähtiin lukuisia upeita suorituksia.

  • Iltarastikausi jatkuu hybridimallilla

    Iltarastikausi jatkuu keskiviikkona 15.7. pienen kesätauon jälkeen normaalien iltarastien ja viikkorastien hybridimallina. Loppukauden keskiviikkoisin järjestetään normaalit iltarastit emit-leimauksella ja keskiviikon jälkeen rastit ovat kierrettävissä omatoimisesti torstaista sunnuntai aamupäivään. Iltarastisivun kuvauksesta voi lukea, mitä rasteilla on torstaista sunnuntaihin, rastiliput vai kuitunauhat. Keskiviikkoisin lähdöt ovat tuttuun tapaan…

  • Silja Line seurakisakausi käynnistyi Vääksyssä

    Kauden ensimmäiset Silja Line Seurakisat urheiltiin Vääksyn urheilukentällä torstaina 2.7.2020. Kisoihin ilmoittautui peräti 79 urheilijaa, joten kentällä riitti vilinää ja vilskettä. Kisassa otettiin käyttöön uusi lähetysjärjestelmä, jonka ansiosta saatiin sähköiset ajat kaikille. Tulosparannuksia syntyi hienosti useiden urheilijoiden toimesta sekä juoksuradalla että hyppypaikoilla.

kesäkuu

  • Silja Line Seurakisat alkavat torstaina 2.7.

    Silja Line Seurakisat alkavat torstaina 2.7. Vääksyn Urheilukentällä. Kisoja järjestetään tänä kesänä neljät ja niiden ajankohdat ovat 2.7, 16.7, 30.7 ja 13.8. Ilmoittautuminen kisoihin tapahtuu Kilpailukalenteri.fi sivuilla tai MyClubissa. Jälki-ilmoittautuminen paikanpäällä klo: 17:30-17:50 ja kisat alkavat klo: 18. Seuran jäsenille kisat ovat maksuttomat, muilta veloitetaan 5€ hinta(sisältäen molemmat lajit) Tervetuloa mukaan!

  • Aluecupin tulokset 8.6.

    Aluecup kausi aloitettiin 50 reippaan lapsen ja nuoren voimin vesisateisessa Asikkalassa. Suuri kiitos Viipurilaiselle kotileipomolle osallistujien muistamisesta leivillä!

  • Aluecup Asikkalassa 8.6.

    Päijät-Hämeen lasten ja nuorten aluecup käynnistyy koronakevään jälkeen Asikkalassa maanantaina 8.6. Löydät näiltä sivuilta kilpailukutsun ja ilmoittautumisen/lähtöajat. Cup on tarkoitettu 16v ja nuoremmille suunnistajille ja siihen osallistuminen on ilmaista. Kaikki osallistujat palkitaan maalissa. Huomioithan erikoisohjeet kilpailukutsussa.

toukokuu

  • Raikkaan kesä käynnistyy 1.6!

    Raikkaan kesän tunnit käynnistyvät maanantaina 1.6. Ilmoittautumiset tunneille alkavat maanantaina 18.5. klo. 18 MyClubissa. Uutuuksina tänä kesänä yleisurheilun lisäksi ovat 7 kerran Beach Volley lajikurssit lapsille ja nuorille sekä palloilukerho 6-13 vuotiaille. Aikuisille järjestetään tuttuun tapaan yleisurheilukoulu sekä Fysiikkaryhmä. Tervetuloa mukaan!

  • Kompassikoulu ja nuorten treenit käyntiin toukokuussa

    Kompassikoulu on n. 8-12 -vuotiaille lapsille tarkoitettu harjoitusryhmä. Ryhmäläiset ovat osallistuneet jo aiemmin suunnistuskouluun ja uskaltavat kiertää yksin lasten opastetun rastireittiradan. Ryhmässä suunnistustaitoja kehitetään entisestään ja harjoitellaan kompassin käyttöä. Leikkejä, pelejä ja hauskanpitoa ei ole unohdettu, vaikkakin niiden osuus on pienempi kuin leimaajissa. Ryhmällä on…

  • Hippo-suunnistuskoulu järjestetään omatoimisena

    Raikkaan suunnistuskoulu järjestetään keväällä 2020 koronaviruksen takia omatoimisena etäsuunnistuskouluna. Etäsuunnistuskoulu sisältää viisi erilaista Hippo -aiheista suunnistustehtävää kotona tehtäväksi sekä kartat kolmeen helppoon suunnistusrataan. Suunnistusradat sijaitsevat Aurinkovuoren koululla, Pasolanvuorella sekä kanavalla. Rasteilla on laminoidut A5 -kokoiset Hipon kuvalla varustetut rastiliput. Rastit ovat maastossa 4.5.-30.6. Muista myös,…

huhtikuu

  • Virtuaalinen Junior juoksukoulu on täällä!

    Raikas järjestää Junior juoksukoulun maanantaisin ja keskiviikkoisin 4-27.5 välisenä aikana virtuaalisesti. Juoksukoulu on tarkoitettu 6-15- vuotiaille lapsille ja nuorille. Ilmoittautuminen aukeaa keskiviikkona 29.4. klo. 18 MyClubissa. Juoksukoulun hinta on 10€ sisältäen linkin videoihin YouTubeen sekä kirjalliset ohjeet harjoituksista. Perustamme juoksukoululaisille Whatsapp-ryhmän keskusteluun ja kysymyksille.

  • Raikas 110v -kiintorastit Kurhilassa 27.4.-8.5.

    Viikkorastit polkaistiin käyntiin huhtikuun lopussa, mutta vappuviikolla ei ole viikkorasteja, koska seuran piti järjestää vappuviikonloppuna seuran 110v juhlakilpailut, joihin emit -kalustoa olisi tarvittu. Nythän ei kilpailuja päästä järjestämään, minkä vuoksi Kurhilaan on sähkölinjan perälle ja Notkonmäen alueelle viety kasa kiintorasteja. Valitse reittisi joko kolmesta valmiista…

  • Iltarastit tulevat viikkorasteina

    Yleisötapahtumien rajoituksen takia Raikas järjestää keskiviikkoiset iltarastit viikkorasteina. Rastit ovat suunnistettavissa iltarastiviikon maanantaista sunnuntaihin itselle sopivaan aikaan. Järjestelyt ovat uusia ja niistä kuullaan rastien alkaessa mielellään palautetta. Ohjeet voivat muuttua nopeastikin, kun saadaan kokemusta poikkeusoloista ja huomataan parempia toimintamalleja. Seuraa iltarastitapahtumien omia tapahtumasivuja iltarastisivulla.

  • Ilmaiset kiintorastit Pasolassa ja kanavalla

    Vääksyssä on kahdessa maastossa kiintorasteja, joiden kartat julkaistaan nyt kaikkien käyttöön ilmaiseksi. Rastit ovat Pasolanharjulla ja kanavan seudulla. Molempien maastojen rastit sopivat kaiken tasoisille liikkujille, niin kuntoilijoille, kilpasuunnistajille kuin lapsiperheille. Rastit ovat käytössä ympäri vuoden.

  • Pääsiäissuunnistus -kiintorastit kaikille

    Raikkaan 110 -vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja juhlakilpailujen peruuntumisen vuoksi, Raikas järjestää suunnistuskaudella 2020 kiintorasteja eri puolilla Asikkalaa 110 rastin verran. Ensimmäinen maasto, johon rastit on viety, on Kytänkangas. Tarjolla on pääsiäisen kunniaksi pääsiäisspesiaali. Lapsille on tarjolla oma 1,8km mittainen rata ja isommille 17 rastia, joista voi…

maaliskuu

  • Kotitreeni omasta nimestä

    Koska joudumme olemaan pakon sanelemana todella paljon kotona, halusin tehdä treenin, joka on helppo toteuttaa kotona tai ulkona esimerkiksi pururadalla tai metsässä. Treenin koostat itse omien nimikirjaintesi mukaan. Jokaista kirjainta vastaa jokin liike. Ota mukaan ainakin etunimi ja sukunimi. Jos haluat haastetta ota mukaan myös toinen nimesi. Tee jokaista liikettä 5-10 kertaa. Muita lämmitellä ennen treeniä! Facebookista löydät videot liikkeistä. Hyvää treeniä!

helmikuu

  • Suunnistusloma Madeiralla

    Moni suomalainen kaipaa valoa ja lämpöä talvea katkaisemaan. Itse en erityisemmin tähän ryhmään kuulu, mutta onneksi puolisoni kuuluu. Katariina keksi jostain idean suunnistusmatkasta, josta sai minutkin kiinnostumaan. Vaihtoehtoja löytyi Uudesta-Seelannista Keski-Eurooppaan. Kohteeksi valikoitui lopulta Portugaliin kuuluva Madeira, joka on hieman Asikkalaa suurempi saari Atlantilla.  Madeiran…

  • Suunnistajat palkittiin P-H:n Urheilugaalassa

    Lauantaina 8. helmikuuta Vierumäen urheiluopistolla järjestettiin Päijät-Hämeen Urheilugaala, jossa suunnistusjaosto palkittiin kahdesti. Asikkalan kunnan Vuoden 2019 liikuntateko -palkinto myönnettiin suunnistusjaostolle nuorisotoiminnan kehittämisestä, minkä lisäksi Minna Kauppi lahjoitti Veikkauksen myöntämän 500 euron Jokeri -palkinnon suunnistusjaoston nuorisotoimintaan. Kiitos Asikkalan kunta ja Minna näistä palkinnoista!

tammikuu